360-kuvaus on elämysmarkkinointia

Mitä on 360-kuvaus?

360-kuvaus on asiakkaiden mieleen syvästi piirtyvä vuorovaikutteinen elämysmarkkinointikeino, jonka avulla katsojan mielenkiinto säilyy paremmin kuin tavanomaisten kuvien ja videoiden kohdalla. 360-teknologian keinoin katsoja voi tutustua tuotteeseen, palveluun tai ympäristöön perinpohjaisesti missä tahansa juuri silloin kun se sopii hänelle itselleen.

360-kuvauksella tarkoitetaan 360 asteeseen ulottuvaa kuvaa tai videota, jota katselija voi tarkastella mihin tahansa suuntaan – ylös, alas, tai vaikka täydet 360 astetta ympäri. 360-kuvaus loihtii katsojan osalliseksi todenomaista tapahtumaa, tilaa tai tarinaa. Katsoja saa kontrolloida tiloissa liikkumista ja näkymien avautumista itse, omassa tahdissaan ja toivomallaan tavalla.

Toisin kuin perinteisten kuvien ja videoiden kohdalla, 360-kuvan äärellä vierailija ei ole enää pelkkä passiivinen sivustakatsoja. 360-kuvaus luo katsojalle aidonkaltaisen ja kiehtovan visuaalisen elämyksen. Kun kuvaa voi tutkiskella ja havainnoida laajasti kaikkiin suuntiin, katsojalle syntyy aito uteliaisuus ja kiinnostus aihetta kohtaan. Kiinnostava, realistinen esittely saa katsojan viettämään enemmän aikaa tarjotun tuotteen tai palvelun parissa. Mieleenpainuva markkinointiviesti toimii tehokkaana myynninedistäjänä.

Ravintola Mullikka Helsingissä 360-kuvana

Täyden ympyrän elämys

Realistinen tilavaikutelma antaa asiakkaallesi vaikuttavan elämyksen, joka vie hänet silmänräpäyksessä suoraan paikalle. Asiakas voi tarkastella tuotetta tai tilaa mihin tahansa suuntaan, 360 asteen laajuudessa. Kokonaisen ympäristön esittäminen staattisen kuvan tai rajatun videon sijaan henkii avoimuutta ja luottamusta, sillä katsojalle annetaan vapaus nähdä kaikki haluamansa, mitään ei salata.
360-kuvauksella toteutetun kokemuksen avulla katsoja voidaan huoletta tutustuttaa myös sellaisiin prosesseihin ja paikkoihin, jotka eivät olisi fyysisesti turvallisia.

360-kuvista rakennetut videot tai virtuaaliset esittelyt antavat katsojalleen mahdollisuuden liikkua kuvan sisällä, vilkuilla jopa kulmien taakse ja valita kiinnostuksensa mukaan erilaisia reittejä ja sisäänkäyntejä. 360-videoissa katsojaa voidaan kuljettaa tarinan läpi lisäten mukaan myös esimerkiksi tekstiä, äänitehosteita ja musiikkia, pohjapiirroksia, videoita, lisätietoja tai linkkejä muihin palveluihin.

360-kuvauksen avulla voi taltioida minkä tahansa haluamansa tilan, maiseman, reitin tai tuotteen juuri sellaisena kuin sen todellisuudessa aistii ja havaitsee. Asiakas pystyy havainnoimaan kohdetta ja tuntemaan olevansa siinä todellisesti läsnä. Realistinen, visuaalinen esitys tukee asiakkaan ostopäätöksiä auttamalla tätä tutustumaan aidosti todellisuutta vastaavaan tuotteeseen tai ympäristöön.

Erotu kilpailijoistasi 360-kuvauksella

360-kuvat ja virtuaaliset esittelyt ovat toimivia ja tuloksellisia valintoja yrityksen persoonalliseen esittelyyn verkkosivuilla ja erilaisilla markkinointialustoilla. 360-tekniikalla tehdyt kuvat ja videot herättävät huomiota tehokkaammin kuin tavalliset kuvat. Viihdyttävät, interaktiiviset 360-luomukset tuovat kohteesi suoraan asiakkaan luokse. Asiakas saa 360-esityksen välityksellä realistiset tiedot tuotteesta, eikä ostopäätöstä tarvitse epäröidä epätarkan tai tulkinnanvaraisen informaation vuoksi.

Monet tutut kanavat mukaan lukien YouTube, LinkedIn, Facebook ja Instagram tukevat jo erilaisten 360-materiaalien esittämistä. Tyylikkäästi ja näyttävästi 360-tekniikalla toteutetut mainokset, esittelyt, videot ja kuvat vievät voiton perinteisemmin toteutetuista julkaisuista. Tuotteen tutkiskelu ja havainnointi realistisen, lähes käsinkosketeltavan visualisoinnin avulla syventää asiakaskokemusta jo ensimmäisestä vilkaisusta lähtien.

Ravintola Siipiweikot Helsingissä

Rajana vain mielikuvituksesi

Kun todella haluat panostaa asiakaskokemukseen verkossa, 360-kuvaus tarjoaa lähes rajattomasti omaperäisiä ja hienostuneita ratkaisuja. 360-kuvauksen avulla voidaan luoda kokonainen interaktiivinen maailma, aikamatka tai yksityiskohtainen tuote-esittely. Mahdollisuudet ovat rajattomat.

Elämyksellistä 360-kuvausta käyttäen voit esitellä tiloja, tapahtumia, reittejä, matkailukohteita ja maisemia, tai vaikkapa laatia jännittävällä tavalla yrityksesi koulutuksen, perehdytyksen, tai turvallisuusselvityksen. Voit mainostaa yksittäistä tuotetta, laajaa tuotekokonaisuutta tai tehdä esimerkiksi mukaansatempaavan asuntoesittelyn. 360-tekniikalla synnytät minkä tahansa menneen tai modernin maailman asiakkaan uudelleen elettäväksi.

360-kuvauksella toteutettu markkinointi antaa kohteesta täydellisen kuvan, eikä keskity pelkästään tiettyihin valikoituihin kohtiin. Todellisen näkymän tarjoaminen vahvistaa asiakkaan luottamusta tarjolla olevaan tuotteeseen tai palveluun, sillä he saavat nähtäväkseen kaikki yksityiskohdat mahdollisia vikoja myöten.

Hätkähdytä virtuaalikierroksilla

360-kuvaustekniikalla voidaan toteuttaa myös kiinnostava virtuaalinen esittely. Interaktiiviset kierrokset tai opastukset toimivat loistavasti esimerkiksi kiinteistöalalla, kauppakeskuksissa, tapahtumissa, aktiviteeteissa, nähtävyyksissä ja näyttelyissä.

Virtuaalikierros muodostuu useista 360-kuvista, joiden välillä katsoja voi vuorovaikutteisesti liikkua erilaisia ominaisuuksia tarkastellen. Kierroksiin tai esittelyihin on mahdollista lisätä erilaisia lisäelementtejä kuten videoita, ääntä ja tekstiä.

360-kuvat antavat tiloista totuudenmukaisen kokonaiskuvan, eikä asiakkaalle synny huolta epämiellyttävistä yllätyksistä. Esimerkiksi hotellit, erilaisten tilojen vuokrauspalvelut ja kiinteistömyynti ovat heränneet käyttämään 360-kuvien tehoa ja taikaa. Virtuaaliesittelyssä katsoja voi liikkua eri tiloissa tutkien ja havainnoiden ympäristön pienimpiäkin yksityiskohtia.

Myös asuntonäytöt voidaan toteuttaa jopa pelkästään 360-kuvia hyödyntäen. Näyttöihin tutustuvat potentiaaliset ostajat saavat 360-kuvien avulla jo etukäteen kattavat tiedot tarjolla olevasta kodista, sen mittasuhteista ja yksityiskohdista. Tiloihin etukäteen tutustuneella asiakkaalla on myös huomattavasti matalampi kynnys tulla kohteessa pidettävään esittelyyn.

Suurien ja laajojen alueiden, maisemien tai rakennusten esittely onnistuu erinomaisesti 360-ilmakuvauksen avulla. Ilmakuvauksen lennokkuutta voidaan hyödyntää hienoissa mainoskuvissa ja erilaisissa esittelyvideoissa. Työkohteiden esittely on helppoa ja vakuuttavaa 360-kuvauksen ansiosta.

Hotel Arthur Helsingissä

Kuvausteknologian edelläkävijä

360-kuvauksen idea ohjautuu satoja vuosia vanhaan panoraamakuvaukseen.
360-tekniikan myötä panoraamakuvaus on laajentunut kokonaisvaltaiseksi virtuaalitodellisuudeksi. Googlen vuonna 2007 julkaisema Street View tutustutti ihmiset 360-kuviin tarjoamalla mahdollisuuden liikkua pitkin kuvaa ympärilleen katsellen. 360-kuvaus kehittyy vauhdilla, ja uusia käyttökohteita syntyy koko ajan.

Markkinoilla on tätä nykyä laaja valikoima ainoastaan 360-kuvaukseen tarkoitettuja kameroita. 360 kamera tallentaa kaiken ympäriltään yhdellä painalluksella. Nämä kamerat ottavat kuvaa ja videota kaikista suunnista, ja pystyvät siten siihen mihin mikään muu kamera ei pysty. Myös vedenalaiseen kuvaamiseen löytyy 360-kameroita.

360-kameroiden kalansilmälinssit kuvaavat kameran ympäristön täydellisesti, ja luovat 360-asteisen kuvan tai videon kuva-aloja yhdistämällä. Katsojan ei enää tarvitse olla paikalla kokeakseen todenkaltaisen aistielämyksen ja yksilöllisen tunnelman.

360-kameroiden avulla uusia ulottuvuuksia voivat tarjota yhtä lailla yritykset, ammattikuvaajat, urheilijat ja somettajat kuin arkipäivän riemuja ja harvinaisia juhlahetkiä taltioivat tavalliset tallaajatkin. 360-kamera tuo kaukana olevat ihmiset nauttimaan saman tilaisuuden ainutkertaisesta ilmapiiristä.

360-kuvaa voidaan tuottaa yksinkertaisimmillaan myös pelkällä älypuhelimella yhdistämällä useita eri suunnista otettuja valokuvia yhdeksi kokonaisuudeksi tähän tarkoitetun ohjelman avulla. Älypuhelimeen kiinnitettävä erillinen 360-kamera tuottaa jo hieman edellä mainittua tekniikkaa parempaa jälkeä.

360-kuvaus efekti

360-Kameralla voi tehdä erilaisia efektejä.

Tuo asiakas suoraan paraatipaikalle

360-kuvaus on ainutlaatuinen, mieleenpainuva menetelmä myönteisen asiakaskokemuksen toteuttamiseen. 360-kuvauksen hyödyntäminen antaa yrityksestä nykyaikaisen, ammattitaitoisen vaikutelman. Virtuaalinen tutustuminen kohteeseen herättää asiakkaan mielenkiinnon huomattavasti tavanomaisia kuvia paremmin. Realistinen 360-kuva tai video esittelee kohteesta pikkutarkan, todentuntuisen jäljennöksen, eikä asiakasta jätetä pelkkien hatarien mielikuvien varaan. Virtuaalimaailmassa voit herättää henkiin lähes mitä tahansa.

Kenelle 360-kuvat sopivat?

360-kuvat ovat loistava keino esitellä erilaisten tilojen ja ympäristöjen esittelyyn. Kuvat sopivat mm. ravintoloille, hotelleille, kiinteistöille, juhlatiloille ja muihin elämyksellisille ympäristöille. 

Ne tuovat asiakkaan lähemmäksi ympäristöä ja mahdollistavat maailman laajuisen katselun virtuaalisesti, paikasta riippumatta.

Kiinnostaako saada omat 360-kuvat? Ota meihin yhteyttä laittamalla sähköpostia info@sampoconsulting.com