Käytämme verkkosivustollamme evästeitä. Niiden avulla keräämme evästeiden ja laitetunnisteiden ja vastaavien tekniikoiden avulla tietoa esimerkiksi sivuista, joilla käyttäjät vierailevat. Käytämme näitä tietoja muun muassa sivustojen kehittämiseen, jotta ne vastaavat paremmin sivuston käyttäjien tarpeita.
Tietotuojaselosteessamme kuvataan tarkemmin henkilötietojen käsittelyä.
Evästetunniste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästetunnisteen avulla voimme tunnistaa sivustoillamme vierailevat eri selaimet. Tunnisteet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Evästetunnisteet ovat selainkohtaisia. Tunnisteet eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen.
Tietojen avulla voimme kerätä tietoja, miten ja milloin palvelujamme käytetään, miltä sivulta käyttäjä on tullut meidän sivuillemme, mitä sivuja käyttäjä on sivustollamme selannut ja miten pitkään hän on sivuillamme viettänyt aikaa.
Käyttäjää ei voida henkilökohtaisesti tunnistaa pelkkien eväste- tai laitetunnisteiden avulla.
Eväste- ja laitetunnisteita sekä niiden avulla kerättyä dataa käytetään esimerkiksi:
Tyhjentämällä evästeet käyttämänsä laitteen selaimelta säännöllisin väliajoin käyttäjä vaihtaa tunnistetta, jonka pohjalta käyttäjän tunnistettuun käyttäytymiseen perustuva profiili muodostuu. Tällöin aikaisempiin käyttäytymistietoihin pohjautuva kohdennus nollautuu. Omalla tietokoneella selaimen asetusten kautta on myös mahdollista estää tietojen keruu evästeiden avulla.